557933
41
Zoom out
Zoom in
Vorherige Seite
1/44
Nächste Seite
Pizzojen valmistaminen:
1. Suihkauta tai levitä lastoihin nokare voita tai öljyä ennen ensimmäisen pizzan paistamista.
2. Laita taikina, kastike ja muut ainekset valmiiksi pieniin kulhoihin pizzauunin läheisyyteen.
3. Aseta pala taikinaa pizzalastalle (älä yritä tehdä pizzaa lautasella ja siirtää sitä siitä lastan päälle).
Levitä pizzan päälle tomaattikastike; jätä noin puolen cm:n tyhjä väli reunoihin. Valitse muut
haluamasi ytteet ja levitä ne pizzan päälle. Työnnä pizza lastoineen johonkin kuvussa olevista
raoista siten, että lasta on kokonaisuudessaan uunipellin päällä. Pizza pysyy koko ajan lastan
päällä.
4. Paistoaika riippuu:
- taikinatyypistä
- ytteistä
- samanaikaisesti paistettavien pizzojen määstä
- pizzauunin sijainnista ja olosuhteista (lämpötila, vetoisuus jne.)
5. Normaalioloissa pizza valmistuu noin 5-7 minuutissa. Kuumat pizzat on parasta liuuttaa lastalta
matalalle lautaselle. Varo! Lasta on kuuma. Laske tyhjä, kuuma lasta lämmönkeställe alustalle.
6. Katkaise pizzauunista virta ytön lkeen irrottamalla pistoke pistorasiasta. Anna pizzauunin
jäähtyähintään 30 minuuttia ennen puhdistamista ja varastointia.
RESEPTI
Pizzan valmistus:
Pizzataikina (4 hengelle)
500 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
4 tl oliiviöljyä
20 g tuorehiivaa tai 1 annospussi kuivahiivaa
250 ml haaleaa vettä
Sekoita jauhot, suola ja öljy kulhossa. Jos ytät tuorehiivaa, murenna hiiva veteen, sekoita hyvin ja
lisää jauhoihin. Jos ytät kuivahiivaa, sekoita hiiva suoraan jauhoihin ja lisää sitten öljy ja vesi. Kun
kaikki aineet ovat sekaisin, vaivaa taikina hyvin käsin vetämällä ja venyttällä sitä jatkuvasti. Voit
yttää vaivaamiseen myös monitoimikonetta tai yleiskonetta, jossa on taikinakoukut. Muotoile
taikina palloksi ja jätä se peitettynä lämpimään paikkaan noin 45 minuutiksi tai kunnes se on
kohonnut kooltaan noin kaksinkertaiseksi. Sirottele taikinan päälle hivenen jauhoa ja kauli noin 3 mm
paksuiseksi. Kauli ja käännä taikina muutamia kertoja ja sirottele tarvittaessa lisää jauhoja kiinni
tarttumisen estämiseksi. Asettele valmiit preät pizzapohjat lautaselle; laita pohjien väliin
leivinpaperia, jotta ne eivät pääse tarttumaan toisiinsa. Voit valmistella muut raaka-aineet sillä aikaa,
kun taikina on nousemassa.
Tomaattikastike:
1 tölkki kuorittuja tomaatteja
1 pieni tölkki tomaattipyreetä
Suolaa, pippuria, oreganoa
2 rkl oliiviöljyä
2 murskattua valkosipulin kynt
41

Brauchen Sie Hilfe? Stellen Sie Ihre Frage.

Forenregeln

Missbrauch melden von Frage und/oder Antwort

Libble nimmt den Missbrauch seiner Dienste sehr ernst. Wir setzen uns dafür ein, derartige Missbrauchsfälle gemäß den Gesetzen Ihres Heimatlandes zu behandeln. Wenn Sie eine Meldung übermitteln, überprüfen wir Ihre Informationen und ergreifen entsprechende Maßnahmen. Wir melden uns nur dann wieder bei Ihnen, wenn wir weitere Einzelheiten wissen müssen oder weitere Informationen für Sie haben.

Art des Missbrauchs:

Zum Beispiel antisemitische Inhalte, rassistische Inhalte oder Material, das zu einer Gewalttat führen könnte.

Beispielsweise eine Kreditkartennummer, persönliche Identifikationsnummer oder unveröffentlichte Privatadresse. Beachten Sie, dass E-Mail-Adressen und der vollständige Name nicht als private Informationen angesehen werden.

Forenregeln

Um zu sinnvolle Fragen zu kommen halten Sie sich bitte an folgende Spielregeln:

Neu registrieren

Registrieren auf E - Mails für Waves PO-102929 wenn:


Sie erhalten eine E-Mail, um sich für eine oder beide Optionen anzumelden.


Das Handbuch wird per E-Mail gesendet. Überprüfen Sie ihre E-Mail.

Wenn Sie innerhalb von 15 Minuten keine E-Mail mit dem Handbuch erhalten haben, kann es sein, dass Sie eine falsche E-Mail-Adresse eingegeben haben oder dass Ihr ISP eine maximale Größe eingestellt hat, um E-Mails zu erhalten, die kleiner als die Größe des Handbuchs sind.

Ihre Frage wurde zu diesem Forum hinzugefügt

Möchten Sie eine E-Mail erhalten, wenn neue Antworten und Fragen veröffentlicht werden? Geben Sie bitte Ihre Email-Adresse ein.



Info